Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista
Sota, rakkaus ja possujuna
23
maaliskuu 2020

Sofia Blanco Sequeiros

Siltalan podcastin kevään ensimmäisessä jaksossa haastatellaan kirjailija Harry Salmenniemeä. Aiheina ovat Harryn uusi teos Uhrisyndrooma ja muita novelleja (2020) sekä runous ja novellistiikka kirjallisuuden lajeina.

Kuuntele haastattelu Podcast-osiossa:
www.siltalapublishing.fi/blogi/kaikki-mika-on-sallittua-sodassa

Harry Salmenniemen Uhrisyndrooma ja muita novelleja (2020) uppoaa sotakirjallisuuden, maskuliinisuuden, sukutraumojen ja rakkauden todellisuuksiin. Osa novelleista satirisoi sotakirjallisuutta sekä käsitteitä ja tapoja, joilla sodasta toistuvasti puhutaan niin taiteessa kuin julkisessa keskustelussakin. Teksteissä jooganutturaiset punaiset ovat vihollisia, taistelukenttänä toimii italialainen vuoristokylä, sota on kauppaketjujen välinen, ja etuseteli lepattaa merkkinä rauhan ja konfliktin tunkeutumisesta toisiinsa.

Uraanilamppu ja muita novelleja (2017) aloitti Salmenniemen novellistintaitojen esittelyn. Delfiinimeditaatio ja muita novelleja (2019) -teoksen keskeisiä teemoja ovat yksilön psyyke, todellisuuskäsitykset ja traumat. Salmenniemi kirjoittaa tiheää, kaunista ja rikasta tekstiä, mutta itselleni runojen ja erityisesti novellien merkittävin ominaisuus on aina ollut kirjailijan kyky päästää erilaisten yksilöiden erikoiset tajunnat esiin kaikessa outoudessaan.

Delfiinimeditaatiossa traumoja, haluja ja outoja ajatuksia kantava yksilö jää jatkuvasti yksin ja puhumaan ainoastaan itselleen, vaikka yrittäisi puhua muille. Novellien puhujat lukkiutuvat oman päänsä sisälle ja Salmenniemi saa myös lukijan jäämään sinne jumiin. Osa teoksen ahdistavuudesta syntyy juuri tästä: Salmenniemi pakottaa lukijan kohtaamaan ihmisyyteen liittyvän pelon ja häpeän niin vanhenemisen kuin suolen toiminnankin kautta ja kokemaan sen yksin, tai korkeintaan novellin harhailevan puhujan kanssa kahdestaan.

Teoksessa kokemukset ja tunteet liittyvät laajoihin kulttuurisiin ilmiöihin mutta abstraktilla tasolla. “Yhteiskunta pahoinpitelee jäsentensä psyykettä rakenteellisella väkivallalla, ja henkinen pahoinvointi ilmenee fyysisinä oireina”, kirjoittaa kirjailija Jaakko Yli-Juonikas Nuoren Voiman kritiikissään. Vaikka Yli-Juonikkaan tekstiin kannattaa suhtautua lievin varauksin,  kuvaa lainaus hyvin Delfiinimeditaation tekstejä: pääpaino on yksilöllisessä oireilussa, jota viittaukset yhteiskunnalliseen hallintaan ja pahoinvointiin selittävät.

Sen sijaan Uhrisyndroomassa yksilöiden tajuntojen tummat, aggressiiviset ja väkivaltaiset pohjavirrat asetetaan osiksi yksilöä suurempia tarinoita ja idealistisia pyrkimyksiä kuten sotaa, rakkautta ja taidetta. Kaikki ovat omanlaisiaan poikkeustiloja, joissa ajatukset, joskus halusta kirkkaat ja välillä siitä sameat, vaikuttavat väistämättä ihmisen ajatuksiin ja toimintaan. Ne tuovat äärimmäisen ja kontrolloimattoman osaksi sitä, mitä on aiemmin pidetty normaalina ja arkisena.

Yksi teoksen novelleista käyttää Mika Taanilan muokkaamia valokuvia elokuvien still-kuvina, joita novellin puhuja (tai puhujat) kommentoi. Novellin puhuja kuvaa yhtä elokuvista: “Voimakkaimman lapsuudentraumani uudelleenesitys, jossa yhä uudelleen palataan sirkukseen. Ensin nähdään katkelma surrealistisesta näytelmästä, jossa mies muuttuu koiraksi. Sitten siirrytään realismiin: Istun possujunaan, lappuhaalarini ovat likaiset, kädessäni mansikkajäätelöstä jäänyt tuutti.” Sitten kertoja jatkaa: “Possujuna lähtee liikkeelle. Lapset kirkuvat ja taputtavat käsiään. Yhtäkkiä juna syttyy palamaan.”

Novelleja lukiessa on helppo uskotella itselleen, että yksilöllinen trauma, pelko tai häpeä on vähemmän raskas kantaa, jos se liitetään osaksi yhteistä tavoitetta – oli kyseessä kahden ihmisen halu rakastaa toisiaan ikuisesti, tai fasistisen yhteiskuntajärjestyksen perustaminen kesken juhlien. Silti luulen, että juuri tällaista ajattelua tekstit tahtovat kritisoida, samoin kuin edellä mainittua ajatusta poikkeustiloista ja niihin liittyvästä äärimmäisestä ja kontrolloimattomasta. Jos novellien tarkoitus on satirisoida sotaretoriikan läpitunkevuutta ja läpitunkevuuden väistämättömiä vaikutuksia sodan yhteiskunnalliselle ymmärrykselle, kuinka ne voisivat samalla ehdottaa, että sota on poikkeustila, olemassa ainostaan “siellä jossain”?

Novellit tuntuvatkin muistuttavan, että taistelussa ja rakastaessa trauma, pelko ja häpeä voivat korostua tai unohtua hetkeksi, mutta ne ovat läsnä ilman vilpitöntä, idealistista tavoitettakin. Viimeistään possujunassa ne räjähtävät taas käsiin.

En tarkoita, että kyseessä olisi kirjailijan lukijalle suuntaama terapeuttinen kehotus kohdata omat tunteensa ahdistuksen helpottamiseksi, vaan yritys osoittaa, kuinka äärimmäinen ja kontrolloimaton ovat aina läsnä ihmisen toiminnassa, eivät pelkästään tilanteissa, joita ihmiset itse pitävät poikkeamina tavallisesta. Pisimmälle tulkittuna novellit ehdottavat, että arkinen ja normaali vaativat alleen groteskin ajattelun ja haluamisen pohjavirran, ja että sillekin voi nauraa kirkkaasti ja puhtaasti.

Uudessa podcast-haastattelussa Salmenniemi kertoo Uhrisyndooman novellien aiheista ja teemoista, mutta myös syistä tehdä muotokokeiluja. Yksi teoksen sotanovelleista sisältää pelkästään alaviitteet, jotka kertovat tekstistä ja sen kirjoittajasta, edesmenneestä kirjailijasta Harry Salmenniemestä. Toinen novelli kuljettaa kahta kertomusta samalla sivulla: alalaidassa puhuu toiveikas, rauhallinen kertoja, ja ylälaidassa toivonsa menettänyt ja ihmisvihainen kirjailija. Kuten aiempien novellikokoelmien kohdalla, myös Uhrisyndroomaa tehdessä Salmenniemi on käyttänyt pohjatekstejä, joiden päälle on kirjoittanut. Onko kokeiluihin muita syitä kuin uteliaisuus ja kokeilunhalu? Mitä se tuo teksteihin?

Lisäksi haastattelussa keskustellaan runoista ja novellistiikassa kotimaisessa kirjallisuudessa. Salmenniemi kertoo, mitä tehdä, jos runojen lukeminen stressaa, ja miksi Uhrisyndroomaa ei ole syytä lukea hienona kuvauksena ruotsalaisuudesta.

Jutun pääkuvaan upotettu vasemmanpuoleinen mustavalkoinen kuva: Mika Taanila.

Nyt kun olet täällä… meillä on sinulle pieni pyyntö. Käy tilaamassa Siltalan uutiskirje. Listan jäsenenä kuulet kirjauutuuksista ja luet mielenkiintoiset bloggaukset ennen muita. Saat myös erikoistarjouksia ja alennuksia kirjoistamme.

Pariisilainen kirjasyksy

Ranskan “rentrée littéraire” on elo-syyskuulle sijoittuva kirjasyksyn lähtölaukaus, jolloin suurin osa uutuuksista julkaistaan ja palkintokirjat siivilöidään muista.

Mitkä ovat maailman parhaita kirjoja?

Mitä kirjoja ihmisen kannattaa lukea elämänsä aikana? Kysymys on mieletön, mutta silti siihen pitää yrittää vastata.

Muistelmien päätteeksi

On muisteltava totuuden rajoissa, mikäli nyt mitään oikeaa ja täysin totta on olemassa, sillä totuus on kuin liukas kala, joka livahtaa helposti kalastajan käsistä.

Feministinen Frankenstein?

Sofia Blanco Sequeiros ja Taija Roiha käyvät kirjeenvaihtoa ja syväluotaavat Aase Bergin Akan.

Siltala käy vieraissa – syksyn 2020 kiinnostavimmat kirjat

Siltalalaiset kurkistavat viereisiin pöytiin ja aidan toiselle puolelle, että kuinka vihreää on ruoho siellä tänä syksynä.

Share This