Liity Siltalan ystävät -listalle ja saat alennuksia kirjoista
Juha Rautaheimo

Juha ”Hermo” Rautaheimo (s. 1952) työskenteli ensin tutkijana ja myöhemmin tutkinnanjohtajana väkivaltarikosyksikössä yhteensä 40 vuoden ajan. Uransa aikana Rautaheimo opetti myös kriminalistiikkaa Poliisiopistossa ja oli Helsingin Väkivaltarikostutkijat ry:n julkaiseman Murharyhmä-lehden päätoimittaja vuosina 1997–2014. Hän ehti olla mukana muutamassa sadassa henkirikostutkinnassa ja teki tutkielmatyön tuhopolttajista. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2015.

Nykyään Rautaheimo asuu vaimonsa kanssa Keravalla, harrastaa kuorolaulua ja purjehtimista ja pohtii silloin tällöin, tuliko koskaan Senaatintorin kulmilla vanhassa rikospoliisin päämajassa työskennellessään törmänneeksi komisarioon nimeltä Frans J. Palmu.

Rautaheimo, Juha
0