“Olen siinä asemassa, ilmoitin, että minua voivat käyttää hyväkseen mitä erilaisimmat tahot omiin tarkoituksiinsa enkä voi puuttua asiaan.” Näin sanoo Suomen marsalkka Mannerheim amerikkalaiselle tiedustelueverstille Hannu Raittilan romaanissa Marsalkka.

Eletään kevättä 1948 ja marsalkka valmistelee muistelmiaan entisen tiedustelupäällikkönsä eversti Aladár Paasosen kanssa. Samaan aikaan on tekeillä muistelmien angloamerikkalaiseen maailmaan tarkoitettu versio. Sen on määrä päästä julkisuuteen, jos Suomi miehitetään. Siitä kaikki tuntuvat olevan varmoja.

Muistelmien amerikkalaista laitosta laatii Martha Gellhorn, reportteri, kirjailija ja Ernest Hemingwayn kolmas vaimo. Todellisuudessa Gellhorn on palkattu kirjoittamaan käsikirjoitus Mannerheimista kertovaan elokuvaan. Toimeksiantajana on juuri perustettu, ristiriitojen repimä, ryhmäkuntiin jakautunut CIA.

Berliini saarretaan, sota on ovella. Gellhorn kirjoittaa elokuvaa historian johtavasta bolsevismin vastaisesta sankarista, josta on määrä tulla Vapaan Maailman esikuva. Eversti Paasonen laatii Marsalkan muistelmien virallista versiota. Molemmat ovat Yhdysvaltain tiedustelun vaikutuspiirissä ja heidän mukanaan Suomen marsalkka.

Gustaf Mannerheim on tietämättään joutumassa seitsemänteen ja viimeiseen sotaansa. Se on kylmä sota. Vuonna 1950, marsalkan elämän viimeisten kuukausien aikana alkaa Korean sota alueella, jolla Mannerheim kävi ensimmäisen sotansa.

Tappiolle joutunut ja kansallisen hätätilan julistanut Yhdysvallat alkaa toimia häikäilemättömästi. Sen tiedustelu tahtoo käyttää Mannerheimia omiin tarkoituksiinsa. Vanhan miehen lähipiirissä toimivat Paasonen ja Gellhorn punnitaan.

Raittilan romaani on pyörryttävä ja mieltä kiihottava sekoitus totta ja toden näköistä. Sen ydin asuu historian lähteiden väliin jäävissä mustan ja valkean murtosävyissä.